Unelma elää edelleen!

Veitsi kurkulla eiliseen toiseen nousukarsintaan lähtenyt Kiffen siirsi ratkaisun kolmanteen otteluun kaatamalla GrIFK Akademin lukemin 28-25 (12-13) Lehto Areenalla.

Ottelu oli pitkälti kopio lauantain kohtaamisesta, nyt vain osat olivat vaihtuneet. Kiffen juoksi alussa nopeita hyökkäyksiä ja Grani jäi parin maalin takaa-ajoasemaan. Ensimmäisen jakson edetessä peli tasaantui ja Akademi nousi ensimmäisen kerran johtoon aivan jakson lopussa. Toinen jakso alkoi jäähyillen ja ensimmäistä maalia saatiin odotella lähes sekunnilleen viisi minuuttia kunnes Kiffenin tehomies Alexander von Numers (8 maalia) tasoitti pelin 7 metrin heitolla. Tämän jälkeen johtoasema vaihtui useamman kerran ja kauniaislaiset nousivat vielä 26-26 tasalukemiin kun peliä oli jäljellä kolme ja puoli minuuttia.

Mutta lopussa Mustat Hurmurit pitivät pelin hallussaan ja karkasivat lopulta kolmen maalin voittoon. Näin ollen nousukarsinnan ratkaisu siirtyy kolmanteen otteluun, ottelu pelataan Kauniaisissa alustavan ohjelman mukaan torstaina 11. toukokuuta. Mutta pitääkö ennakkotieto paikkansa, samana iltana klo 19 alkaen Granin edustus taistelee pronssimitaleista kotiluolassaan.