Kiffenin naiset voittivat kauden avausottelussaan maanantaina Akilles II:n komeasti 30-14.
Molemmille joukkueille peli oli ensimmäinen virallinen ottelu liiton sarjoissa, ja aluksi olikin aistittavassa pientä jännitystä. Hyvin liikkunut ja peliä pyörittänyt nuori porvoolaisjoukkue oli pelissä hyvin mukana, mutta ottelun edetessä taisto lopulta kääntyi laajemman materiaalin ja kivikovan puolustuksen turvin Kiffenille selvin lukemin.
Kunnian naisten edustusjoukkueen uuden tulemisen avausosumasta sai tililleen Kajsa Väyrynen. Joukkueen tehopelaaja oli etenkin kuudesti osunut Julia Bärlund. Akilleksen tehot olivat pitkälti seitsemästi osuneen Elin Ekholmin varassa. Kiffenin maalivahdit jakoivat vastuun puoliksi: avausjaksolla maalissa nähtiin Linnea Gareis (6 torjuntaa) ja toisella jaksolla Alina Granö (5 torjuntaa).
Ruskeasuon liikuntahallissa nähtiin kaiken kaikkiaan vauhdikas ja viihdyttävä kamppailu. Naisjoukkueen kausi sai erinomaisen alun ja joukkue heti onnistumisia laajalla rintamalla. Otteista välittyivät aito peli-ilo ja hyvä dynamiikka. Lisäksi paikalle saapuneet muutamat kymmenet katsojat loivat halliin kiffeniläisittäin mukavan tiiviin ja kannustavan tunnelman.
Kiffenin pelit jatkuvat viikon päästä samassa paikassa samaan aikaan – maanantaina 2.10. klo 21.00. Vastassa silloin kokenut Dicken Goldies. Tervetuloa kannustamaan Kiffen voittoon!
Virallinen ottelupöytäkirja:
https://finnhandball.torneopal.fi/poytakirjat/hb/511468.pdf